Päiväkirja

Iringa, Tansania

 Kirjoittanut reissaajat - 19.05.2007 - 19:42
Päiväkirja >>

Etiopian viisumit passeissa päästiin viimein lähtemään Khartumista. Yksitoikkoisen ajamisen keskeytti tehokkaasti hiekkamyrsky, joka pimensi tienoon ja pakotti matkalaiset odottelemaan parempia ajokelejä. Kirkkaasta päivästä tuli kerralla pimeä yö. Auton tiivisteissä ilmeni hiukan puutteita – oli hengitettävä liinojen läpi, niin paljon pölyä oli auton sisälläkin ilmassa.

Tunnin myrsky ulvoi raivoisasti ja hiekka pölisi. Enää ei tarvinnut ihmetellä miksi kaikki pusikot ovat täynnä muovipusseja ja pikkuroskaa. Alkoi sataa vettä. Näkyvyyttä oli sen verran, että pääsimme jatkamaan matkaa. Tienpientareella oli rekkoja ja autoja kaatuneina. Yhden auton vedimme Land Cruiserilla ojasta pois. Tuuli laantui, mutta pieni sade ja upea salamointi jatkuivat pitkälle yöhön.

Etiopiaan ei ollut vielä yöllä asiaa, joten nukuimme rajan tuntumassa aamuun. Etiopia vastasi heti ensi silmäyksellä huomattavasti paremmin ennakkokäsityksiämme Afrikasta. Yksi suuri tekijä tähän lienee islamin vaikutuksen pieneneminen. Saavuimme Etiopian ylängölle, joka on kristittyjen asuttamaa aluetta. Montaa kymmentä kilometriä ei ajettu, kun kovalle rasitukselle joutunut vasen lehtijousi paukahti takaa poikki. Kuoppaisella tiellä ajaminen ilman jousitusta ei ole nautittavaa (ei muuten ole edes normaalisti toimivan jousituksen kanssa). Etiopian miehet ohjasivat meidät rakenteilla olevien työmaaparakkien eteen. Sieltä saapui mekaanikkoja, jotka kävivät innokkaasti Land Cruiserin kimppuun.

Päivä siinä vierähti, kun odoteltiin, että pari miestä kävi irrotetun jousipaketin kanssa seuraavassa kaupungissa. Ei sieltä uutta löytynyt, mutta olivat ainakin hitsanneet vanhan. Keiteltiin pastaa ja se näytti hyvin maistuvan myös mekaanikoille. Kahviseurana meillä oli Khalasnikoveilla varustettuja vartioita. Oli jo pimeää, kun viimein päästiin liikkeelle. Ajettiin lyhyt, mutta erittäin huonokuntoinen tienpätkä Gonderiin. Jäimme tien varteen yöksi ja ajoimme aamulla kaupunkiin. Vierailimme Marshat Mekonnen luona ja veimme hänelle terveiset ja tuliaiset Suomesta.

Etiopialainen talo

Ajo Addis Abebaan oli hidasta. Vuoristossa menevä tie oli pääasiassa tietyön alla. Kahdenkympin vauhdissakin matkustajat saivat pidellä kiinni pysyäkseen penkeillä.  Illalla Addisin hostellit näyttivät olevan järkiään kiinni. Lopulta auto parkkeerattiin Espanjan suurlähetystön eteen. Siinä oli hyvä nukkua. Addisissa saatiin passeihin Kenian viisumit. Miljoonakaupungiksi mielenkiintoinen piirre on siinä, että kaduilla voi tulla vastaan paimenen johtamana lammaslauma tai lehmiä. Vähemmän mielenkiintoista oli kohdata jatkuvasti kerjäläisiä. Valkoihoisella oletetaan olevan rahaa kaikille. Illalla hostellin pienen TV:n ääreen myytiin lippuja. Huone oli tupaten täynnä ihmisiä seuraamassa miten Manchesterin ylpeys otti takkiin italialaiselta AC Milanilta. Tosifanien tunteet olivat pinnassa.

Etiopialainen kauppa amharankielisine kyltteineen

Panssarivaunujen raatoja näkyi pelloilla useita

Addisista tie rajakaupunki Moyaleen vei alkumatkasta läpi kylien. Tiellä oli paljon väkeä. Päivän hämärtyessä tuli taas mieleen, kuinka hienoa olisi jos ihmiset käyttäisivät heijastimia. Niin, ja autoissa olisi valot, mielellään myös takana. Sumuinen, kuoppainen, kapea tie nousi taas ylemmäksi ja 100km ennen rajaa pysähdyttiin tekemään ruokaa ja yölevolle.

Kiire vessaan.

Naiset kantavat uskomattomia määriä tavaroita

Sateiden aiheuttamaa eroosiota ei voinut olla huomaamatta

Tuontitavaraa Suomesta

Etiopian puolen Moyalessa Western Unionilta nostettiin rahaa. Pari tuntia turhaa odotusta, vain sen takia, että kukaan ei voinut paljastaa, että Kenian puolen Moyalessa rahaa pystyy nostamaaan luottokortilla suoraan. Etiopian puolella meni muutenkin aikaa, sattui parin tunnin lounastauko siihen väliin, kun olisimme ylittäneet rajan. Lounastauon jälkeen kierrettiin passien ja Carnetin kanssa toimistosta toiseen. Jokaiselle leimalle ja lapulle on hyvä olla oma toimisto, riittää porukalle töitä. Kenian puolella rajamuodollisuudet hoituivat ennätysajassa. Henkilökunta oli hyvin ylpeä siitä, että heillä homma pelaa ilman mitään viivytyksiä. Huolimatta rajamuodollisuuksien sujuvasta hoitamisesta, meillä tyssäsi matkanteko kuitenkin siihen. Poliisi ei päästänyt autoja lähtemään kaupungista enää puoli neljän aikaan iltapäivällä. Liian vaarallista. Ei auttanut kuin ottaa lunkisti ja odottaa seuraavaan aamuun, jolloin meidän piti päästä lähtemään milloin vain auringonnousun jälkeen. Illalla keitellään pastaa ja juodaan kahvia. Poliisit kutsuvat meidät heidän omalle parkkipaikalleen nukkumaan, että baareista kotiin tulevat ihmiset eivät häiritsisi meidän unta. Kun ajamme parkkipaikalle jäämme seuraamaan, kun pari muuta poliisia tulevat ja syntyy kunnon sanaharkka poliisien välillä. Pistoolia heilutteleva poliisi oli kovin kiihdyksissä ja tuli kyselemään miksi emme olleet leirintäalueella. Ei auttanut sanoa, että meidät kutsuttiin tänne, kun hän alkoi huutaa, että heti leirintäalueelle. Ainoastaan siellä on mahdollista yöpyä. Leirintäalueen omistaja on jossain hallituksessa ja hän ei tykkää, jos poliisi ei huolehdi, että ihmiset käyttävät hänen palveluitaan. Kuvio oli aika selkeä, kun vielä kävi ilmi, että poliiseja on kahdenlaisia, toiset vastaavat valtion jutuista ja toiset ovat paikallispoliisista. Paikallispoliisin ajamana sitten lähdimme leirintäalueelle, vaikka toiset poliisit huikkasivatkin, ettei sinne nyt ole pakko mennä. Leirintäalue on kallis. Siksi ajamme sen läpi ja nukumme portin ulkopuolella. Toivottavasti paikallispoliisi oli tyytyväinen.

Aamulla satoi vettä ja rajalla poliisi sanoi, että nyt ei ole mitään asiaa eteenpäin yksin. Pitää odotella ja mennä saattueen mukana. Pari kolme tuntia odottelua ja saattue ei ole lähdössä yhdeksältä niin kuin oli luvattu. Pari poliisia saa toimeksiannon saattaa meidät vaarallisemman pätkän yli. Tehtiin autoon tilaa ja lähdettiin totuttelemaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Huonokuntoisella tiellä oli vain vähän liikennettä. Jos tieltä löytyi ajettava pätkä, oli turha ajatella, kumpaa kaistaa ajoi. Alueella ryöstöt ovat kuulemma hyvin yleisiä. Vaeltavat heimot ryöstelevät autoilijoita ja käyvät sotaa toisia heimoja vastaan. Somalian tilanne on tuonut Pohjois-Keniaan lisää väkeä ja levottomuuksia. Poliisit jäivät sadan kilometrin jälkeen pois. Tien kunto ei parantunut yhdessä turvallisuustilanteen kanssa. Ikkunasta kuuluu suhinaa - edessä oli ensimmäistä kertaa renkaan vaihto. Ajoon Moyalesta Marshabitiin meni 10 tuntia 200 km:n matkalle, mikä kertoo jotain tien kunnosta. 

Marshabitissa menimme syömään, suihkuun ja nukkumaan. Valitsimme läntisen reitin etelää kohti marshabitilaisen miehen suositeltua sitä. Kivisen taipaleen jälkeen laskeuduimme alemmaksi ja hiekkatielle, jota oli hyvä ajaa. Arskan aamuinen pahoinvointi ei lientynyt lääkityksellä vaan jouduimme pysähtelemään vähän väliä oksennustauolle. Pillereillä ei ole vaikutusta, kun ne eivät pysyneet sisällä. Siksi yritimme juottaa mahdollisimman paljon nestettä siinä toivossa, että oksennuksen mukana elimistöstä poistuisi myös taudinaiheuttajat. Pysähdyimme ostamaan lisää vettä. Arskalla ei enää jalat kannatelleet ja hänet kannettiin paikallisen lääkärin hoidettavaksi. Kolme piikkiä ja puoli tuntia myöhemmin matka jatkui ja ruokamyrkytys oli asianmukaisesti hoidettu.

Arska tauolla

Kauniita maisemia, kameleita, masai kyliä, masai naisia, masai sotureita. Nähtävää riitti. Välillä tien katkaisivat tulvivat joet ja mutaisella tiellä auto liukui arvaamattomasti penkalta toiselle. Kun luuli, että ei tie voi muuttua enää huonommaksi, se teki juuri sen, kadoten välillä olemattomiin. Yövyimme vuoristossa ja seuraavana iltapäivänä saavuimme Nakuruun. Kolmen vuorokauden ajolla etenimme noin 450km linnuntietä.

 

 

 

Nakurussa Selectin myymälä tuntui pieneltä paratiisilta länsimaisine tuotteineen. Pitkästä aikaa ei tarvinnut miettiä mitä kärsii ostaa ja syödä. Kaupungissa näimme miten kerjäläisiä pidettiin raipan avulla loitolla kaupan edestä. Aika kova meininki. Jatkettiin matkaa kohti Tansaniaa. Koska liikennettä oli runsaasti, ajoimme saman tien öisen, aution Nairobin läpi ja Tansanian rajan läpi. Aamulla näimme ensimmäiset kirahvit tien varressa. Hienoja eläimiä. 20km ennen Arushaa, nyt jo asfalttitiellä. Terävää pomppua ei havaittu ajoissa ja se hajotti jo kerran korjatun lehtijousen, hitsaussaumat tosin pysyivät ehjinä. Toyotan merkkihuollosta ei saatu korjausaikaa, mutta sieltä mies kävi viemässä meidät Arushan ammattikoulussa toimivalle korjaamolle. Varaosaliikkeestä ostettiin uudet iskunvaimentimet ja molemmille puolille uusia lehtiä jousiin. Ammattikoululla riitti työntekijöitä ja juttuseuraa. Auto saatiin iltapäivään mennessä tikkiin ja Lodgessa sen kunniaksi nautimme herkulliset päivälliset.

 

 

Heli saapui bussilla Arushaan ja hänet otimme kyytiin, kun lähdimme kohti Ngorongoron kansallispuistoa. Ngorongoron kansallispuisto oli käymisen arvoinen paikka.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilimanjaro

Dar es Salamissa Marika oli varannut meille suomalaisesta Onnelasta yöpaikat ja hän liittyi samalla joukkoomme. Pulahdimme muutaman tunnin yöunien jälkeen uima-altaaseen uimaan ja aamupalalle. Auto jätettiin Onnelan hoiviin ja taksilla ajoimme Sansibarin lautalle. Lautalla saimme lisää suomalaista seuraa Marjasta, Mariasta ja Minnasta. Sateinen Sansibar ja kymmenet hotelli- ja taksikauppiaat toivottivat matkalaiset tervetulleiksi. Stone Townsta jatkoimme pohjoiseen Nungwin kaupunkiin. Paradise Beach Hotellissa vietimme seuraavat viisi rentoa päivää. Ilmat eivät suosineet, mutta sukeltaessa tulee joka tapauksessa märkä, joten sade ei meitä saarelta heti häätänyt. Lisäksi sadekausi oli tyhjentänyt saaren.

 

 

Vaikka matkalle lähtiessä oli varauduttu tauteihin, on erilaisten pillerien kulutus ollut yllättävänkin kovaa. Suomesta ostetut perus ripulilääkkeet taisivat loppua jo Keniassa. Reissaamiseen Afrikassa liittyy olennaisena osana erilaiset taudit, kuten ripuli, oksentelu, mahakipu pääkipu, nuha, kuume ja malaria. Näitä kaikkia on matkalla jo kohdattu ja todettu, että asianmukaista hoitoa saa paikanpäältä, kunhan vain osaa hakeutua hoitoon.

Stone Townissa vietimme yhden yön ennen siirtymistä pikakatamaraanilla takaisin Dariin. Onnelasta haimme hoidosta Land-Cruiserimme ja saimme kahviseuraa professori Juhanista. Hänen tietojensa mukaan Tansaniassa tapahtuu suhteessa 20-kertainen määrä liikenneonnettomuuksia Suomeen verrattuna. Tämän tiedon kanssa oli hyvä lähteä jatkamaan matkaa kohti Iringaa. Täällä olemme Iringan yliopistolla työskentelevän suomalaisen Tiitan vieraanvaraisessa huomassa. Huoltoa ja huoletonta lepäilyä, donitseja, pitkiä pyykkinaruja, kotiapulaisen loihtimaa pitsaa ja hedelmäsalaattia etikkaliemessä Tansanian auringon alla.

Matkasuunnitelmaa hiotaan parhaillaan. Toistaiseksi on tiedossa, että se jatkuu.

Takaisin